DOKKINO Opetusmateriaali

Mikä on dokumenttielokuva?

Dokumenttielokuva on taidetta. Se on teos, jota ei voi ripustaa seinälle, mutta se voi muuttaa katsojansa maailmankuvan. Dokumenttielokuva on erinomainen vaikuttamisen väline. Se voi antaa katsojalle uutta tietoa tai ymmärrystä, se voi antaa ohjeita tai mahdollisuuksia toimia maailman muuttamiseksi. Katsojaan vaikutetaan tiedolla, mutta vielä enemmän tunteella. Tunteita herättävät kuvat, äänet ja ihmiset painuvat muistiimme paljon syvemmin kuin pelkkä tieto. Tieto, joka herättää tunteita saa katsojan pysymään penkissä. Dokumenttielokuva antaa katsojalleen elämyksen. Se ei ole asioiden mekaanista tallentamista kameralla vaan kuvan, äänen ja aiheen luovaa tulkintaa. Skotlantilainen John Grierson otti 1920-luvulla käyttöön käsitteen dokumenttielokuva ja määritteli sen "todellisuuden luovaksi käsittelyksi".

Mikä on totuus? Dokumenttielokuva perustuu oikeisiin ihmisiin ja todellisuudessa tapahtuneisiin asioihin. Tästä eteenpäin mikään ei sitten olekaan yksiselitteisesti totta tai tarua, vaan elokuvan- tekijän tulkintaa todellisuudesta. Ohjaaja kerää palasia todellisuudesta kuvina, ääninä, havaintoina ja yhdistelee näistä oman näkemyksensä mukaisen tulkinnan elokuvan aiheesta. Elokuva on kertomus, sillä on alku ja loppu, toisin kuin esimerkiksi valokuvalla ja kertomus vielä vahvistaa elokuvan tulkinnallisuutta. Dokumenttielokuva on aina tekijänsä mielipide. Ohjaaja on myös vastuussa mielipiteestään eli siitä, millaisen kuvan hän antaa päähenkilöistään ja kuvaamastaan maailmasta. Hänen on seistävä elokuvansa välittämän tulkinnan takana ja muistettava, että päähenkilöt jatkavat elämäänsä vielä silloinkin, kun elokuvan lopputekstit päättyvät. Lopullista tulkintaa elokuvastaan ohjaaja ei pysty tietämään, sillä se tapahtuu kunkin katsojan omassa päässä.

Mikä tekee elokuvasta elokuvan? Elokuvan ainekset ovat liikkuva kuva ja monikerroksinen ääni. Elokuvakerronnan perusta on montaasi eli kuvien ja äänten leikkaaminen keskenään siten, että katsojalle luodaan uusia mielikuvia. Jos leikataan peräkkäin kuva sudesta ja kirkuvasta ihmisestä, mielikuva on erilainen kuin leikatessamme peräkkäin kuvan sudesta ja sitten kuvan vaanivasta metsästäjästä. Elokuva onkin mielikuvien luomisen taidetta. Miten herättää katsojassa haluamansa mielikuvat? Miten saadaan katsoja tuntemaan surua? Miten nauramaan? Elokuvaa ei ole kaikki liikkuva kuva, jota tästä maailmasta tallennetaan. Elokuvan teossa liikkuvaa kuvaa käsitellään luovasti eli kuvilla ja niiden leikkauksella luodaan ajatuksia kiihdyttäviä tai tunteita herättäviä asiayhteyksiä. Useimmiten elokuva sisältää tarinan eli siinä on alku ja loppu sekä juonen käänteitä, vastoinkäymisiä ja ratkaisuja näiden välillä. Aina elokuvakerronta ei kuitenkaan perustu tarinaan vaan aihetta voidaan käsitellä myös runollisemmin. Tällöin kuvat ja äänet voivat muodostaa tajunnanvirtaisen teoksen tai tarkkanäköisen tutkielman elokuvan aiheesta. Montaasilla eli leikkauksella myös tiivistetään aikaa. Elokuvakerronnassa ei näytetä kaikkea kuvauspaikalla tapahtunutta eikä edes kaikkea kuvattua. Materiaalista valitaan vain tärkeimmät kuvat eli ne, jotka ovat kertomuksen ymmärrettävyyden ja ohjaajan tulkinnan kannalta oleellisia.

Epäile kaikkea, mitä katsot. Tosi-tv:ssa, tv-reportaaseissa ja ajankohtaisohjelmissa on samoja aineksia kuin dokumenttielokuvassa. Niissäkin kuvataan todellista maailmaa ja ihmisiä, nekään eivät esitä kuvitteellista maailmaa kuten fiktioelokuva. Tosi-tv on kuitenkin dokumenttielokuvaa viihteellisempi, tv-reportaasit ja ajankohtaisohjelmat taas perustuvat dokumenttielokuvaa enemmän vain tiedon välittämiseen. Dokumenttielokuvakin voi olla viihdyttävä, hauska tai informatiivinen, mutta siinä on vahva tulkinta aiheesta ja visuaalisesti luova toteutustapa sekä harkittu yhtenäinen tyyli. Raja dokumentin ja fiktion välillä on katoamassa. Näemme dramatisoituja dokumentteja, joissa osa elokuvasta on näyteltyä ja "dokusoappeja", eli viihteellisiä dokumenttisarjoja esimerkiksi lentokentältä tai sairaalasta. On olemassa myös "valedokumentteja" (esim. Spinal Tap), jotka ovat fiktioita esitettynä dokumenttielokuvan muodossa. Missään lajityypissä katsoja ei näe koko totuutta, vain ohjaajan valitsemat asiat ja kohdat. Katsoja ei tiedä, jos ohjaaja onkin leikannut materiaalista pois kaiken aihetta kritisoivan tiedon. Katsoja ei tiedä, vaikka päähenkilölle maksettaisiin siitä, että hän puhuu enemmän kuin on totta. Eihän ohjaajakaan aina voi tietää, kuinka totuudenmukaisesti päähenkilö kameran edessä käyttäytyy ja puhuu. Pelkkä kameran tuominen kuvauspaikalle muuttaa alkuperäistä tilannetta, niin sanottua todellisuutta. Uskotko sinä kaiken mitä näet?