Hae elokuvaa tai ohjaajaa:
Klikkaa nuolta.
DocPoint - Helsingin dokumenttielokuvafestivaali
   In English

Tiedote 28.12.2006: DocPointin Apollo-palkinto Ilkka Kippolalle

Voit ladata tiedotteen myös pdf-dokumenttina.

DocPoint - Helsingin dokumenttielokuvafestivaalin yhteydessä on tapahtuman perustamisvuodesta alkaen jaettu tunnustuspalkinto kotimaisen dokumentti-elokuvan parissa ansioituneelle ammattilaiselle. Lähestyvällä vuoden 2007 festivaalilla jaetaan jälleen viime vuonna Aho & Soldan -elämäntyöpalkinnon rinnalle perustettu Apollo-palkinto. Sen saa tulevalla festivaalilla dokumenttielokuvan tutkija Ilkka Kippola. Palkinto luovutetaan festivaalin avajaisissa 24.1.2007.

Suomen elokuva-arkiston tutkija Ilkka Kippola on uransa aikana osallistunut asiantuntijan roolissa satojen kotimaisten elokuvien tuotantoihin. Arkistomateriaalien tuntija on toiminut elokuva-alan kulisseissa, etsinyt ja löytänyt filmejä tekijöiden ja tutkijoiden käyttöön ja tulkittaviksi. Tutkija Jari Sedergren luonnehtii pitkäaikaista työtoveriaan arkiston velhoksi.

Ilkka Kippolan ura Suomen elokuva-arkistossa alkoi 1980-luvulla. Yli viidenkymmenen suomalaisen ohjaajatyötoverin joukosta voidaan mainita muun muassa Antti Peippo, Seppo Rustanius, Claes Olsson, Markku Lehmuskallio, Kanerva Cederström ja Mika Taanila. Kippolan työsarka jatkuu yhä aktiivisena. Jo monta sataa nimikettä sisältävä filmografia ulottuu aina tulevalla DocPoint-festivaalilla yleisöensi-iltansa saavaan Taru Mäkelän Saaliiseen.

Ilkka Kippola on opettanut arkistofilmien käyttöä Taideteollisen korkeakoulun Elokuva- ja lavastustaiteen osastolla ja ansioitunut myös osallistumalla moniin kotimaisiin elokuvatutkimushankkeisiin. Yhdessä tutkija Jari Sedergrenin kanssa kootut jo osaan 37 edennyt Dokumentin ytimessä -esityssarja tuo säännöllisesti SEA:n näytöksiin esitettäväksi filmille tallennettuja historiallisia hetkiä arkistojen kätköistä.

Apollo-palkittu kokoaa Carte blanche -sarjan festivaaliohjelmistoon. Ilkka Kippolan kokoaman sarjan viisi teemaa, Muisti, Suhde, Ystävyys, Henkilökohtaista ja Mollisointu, johdattelevat muistojen ja kansainvälisten suhteiden äärelle, nostavat esiin sodan tuntoja sekä peilaavat suomalaisten rakkautta melankoliaan.

Vuonna 2006 DocPointin viisivuotisjuhlan kunniaksi perustettu Apollo-palkinto jaetaan suomalaista dokumenttielokuvaa merkittävästi edistäneelle ja sen parissa erityisesti ansioituneelle henkilölle tai yhteisölle. Nimensä palkinto on saanut Suomen ensimmäisen merkittävän elokuvayrityksen Atelier Apollon mukaan. Ensimmäinen Apollo-palkinnon sai vuosi sitten ohjaaja, tuottaja ja D