Hae elokuvaa tai ohjaajaa:
Klikkaa nuolta.
DocPoint - Helsingin
dokumenttielokuvafestivaali
  In English   

Tiedote 28.12..2005: Apollo-palkinto Jarmo Jääskeläiselle

Voit ladata tiedotteen myös pdf-dokumenttina.

Ensimmäistä kertaa vuoden 2006 DocPoint-festivaalilla jaettavan Apollo-palkinnon saa dokumenttielokuvaohjaaja ja -tuottaja, YLE TV 2:n Dokumenttiprojektin perustaja Jarmo Jääskeläinen. Hänet palkitaan merkittävästä työstä kotimaisen dokumentti-elokuvan edistämiseksi. Dokumenttiprojekti käynnisti suomalaisen dokumentti-elokuvan määrällisen ja laadullisen nousun ja avasi tien kansainvälisyyteen. Palkinto jaetaan festivaalin avajaisissa 25.1.2006, ja palkintosumma on 5 000 euroa.

Jarmo Jääskeläinen syntyi Viipurissa vuonna 1937. Hän on tehnyt pitkän uran Yleisradiossa toimittajana, kirjeenvaihtajana, ohjaajana ja kouluttajana. Elokuvaa hän on opiskellut mm. Puolan Lodzin elokuvakoulussa. Jääskeläisen omat ohjaustyöt ovat saaneet lukuisia kansainvälisiä ja kotimaisia palkintoja. Hänen henkilökohtaisista kunnianosoituksistaan tärkeimpiin kuuluu presidentti Ahtisaaren myöntämä professorin arvonimi.

Festivaaliohjelmistoon 25.-29.1.2006 tulee Jarmo Jääskeläisen valikoima carte blanche -esityssarja, joka sisältää sekä Jääskeläisen omia ohjaustöitä ja hänen tuottamiaan elokuvia. Mukana on muutamia henkilökohtaisesti tärkeitä elokuvia pitkän uran varrelta. Sarjaan kuuluu myös Jääskeläisen uusin ohjaus Pontikkapitäjä (2005). Carte blanche -sarjan esitykset alkavat jo tiistaina 24.1. klo 19.00 Forum 1:ssä näytöksellä, jossa nähdään kaksi Jääskeläisen omaa ohjaustyötä.

Apollo-palkinto on DocPoint – Helsingin dokumenttielokuvafestivaalin viisivuotisjuhlan kunniaksi perustettu uusi palkinto, joka jaetaan vaihtoehtoisesti Aho & Soldan -elämäntyöpalkinnon kanssa. Apollo-palkinto jaetaan suomalaista dokumenttielokuvaa merkittävästi edistäneelle ja sen parissa erityisesti ansioituneelle henkilölle tai yhteisölle. Nimensä palkinto on saanut ensimmäisen merkittävän kotimaisen dokumenttielokuvayrityksen Ateljee Apollon mukaan.

DocPointin Jarmo Jääskeläinen carte blanche -sarja:

Krzysztof Kieslowski: Sairaala (1976)
Krzysztof Kieslowski: Yövahdin näkökulma (1977)
Krzysztof Kieslowski: Puhuvat päät (1980)
Jarmo Jääskeläinen: Nälkäsairaus (1984)
Jarmo Jääskeläinen: Messu isänmaan puolesta (1985)
Ilppo Pohjola: Daddy and the Muscle Academy (1991)
Taru Mäkelä: Viipurin poika (1993)
Kristina Schulgin: Miksi en puhu venäjää? (1993)
John Webster: Pölynimurikauppiaat (1993)
Visa Koiso-Kanttila: Karkotetut (1997)
Seppo Rustanius: Punaiset esiliinat (1998)
Virke Lehtinen: Poliisi etsii murhaajaa (1998)
Jarmo Jääskeläinen: Pontikkapitäjä (2005)

DocPoint järjestetään 25.-29.1. 2006. DocPointin toimistolta on lainattavissa festivaalielokuvia vhs:llä ja dvd:illä ennakkokatseluun toimituskäyttöön. Tiedustele lainoja ja muita lisämateriaaleja tiedottajalta. Muista lähettää akkreditointisi DocPointiin 16.1.2006 mennessä täyttämällä lomake nettisivuillamme.

Lisätiedot, pressikuvat ja haastattelupyynnöt:

Liisa Lehmusto
Tiedottaja
050 358 5488
press@docpoint.info