Hae elokuvaa tai ohjaajaa:
Klikkaa nuolta.
DocPoint - Helsingin
dokumenttielokuvafestivaali
  In English   

Tiedote 8.12..2005: DocPoint perustaa uuden Apollo-palkinnon

Voit ladata tiedotteen myös pdf-dokumenttina.

DocPoint – Helsingin dokumenttielokuvafestivaalin yhteydessä on tapahtuman alusta lähtien myönnetty Aho & Soldan -elämätyöpalkinto ansioituneelle suomalaiselle dokumenttielokuvaohjaajalle. Viisivuotisjuhlansa kunniaksi DocPoint perustaa uuden palkinnon, joka jaetaan vaihtoehtoisesti Aho & Soldan -palkinnon kanssa. Apollo-palkinto jaetaan suomalaista dokumenttielokuvaa merkittävästi edistäneelle ja sen parissa erityisesti ansioituneelle henkilölle tai yhteisölle.

Monimuotoiset haasteet ja uhrautuva työ vaativan dokumenttigenren hyväksi ovat seikkoja, jotka lähtökohtaisesti synnyttivät Apollo palkinnon. Tällä palkinnolla voimme osaltamme kunnioittaa laajempialaisesti dokumenttielokuvan parissa ansioituneita tekijöitä ja yhteisöjä.

Nimensä palkinto on saanut ensimmäisen merkittävän dokumenttielokuvayrityksen Ateljee Apollon mukaan. Ateljee Apollo aloitti toimintansa vuonna 1904 ensimmäisenä elokuvatuottamona Suomessa. Sen tuotantoa on muun muassa usein nähty katkelma "Elämää Esplanadilla" vuodelta 1904.

Tammikuussa DocPoint-festivaalin yhteydessä ensimmäistä kertaa jaettavan Apollopalkinnon saaja julkistetaan joulukuun 2005 lopussa. Palkinnon saaja kokoaa elokuvasarjan festivaalin ohjelmiston.

DocPoint – Helsingin dokumenttielokuvafestivaali juhlii 5-vuotista taivaltaan 25.–29.1.2006.

DocPoint - Helsingin dokumenttielokuvafestivaali
Fredrikinkatu 23
00120 HELSINKI
Puh: 09 673 472
press@docpoint.info
www.docpoint.info