Apollo-palkinto
Monimuotoiset haasteet ja uhrautuva työ vaativan dokumenttigenren hyväksi ovat seikkoja, jotka lähtökohtaisesti synnyttivät Apollo-palkinnon. Tällä palkinnolla voimme osaltamme kunnioittaa laaja-alaisemmin dokumenttielokuvan parissa ansioituneita tekijöitä ja yhteisöjä. Apollo-palkittu kokoaa Carte Blanche -sarjan festivaaliohjelmistoon.
Nimensä palkinto on saanut Suomen ensimmäisen merkittävän dokumenttielokuvayrityksen Ateljee Apollon mukaan. Ateljee Apollo aloitti toimintansa vuonna 1904 ensimmäisenä elokuvatuottamona Suomessa. Sen tuotantoa on muun muassa usein nähty katkelma "Elämää Esplanadilla" vuodelta 1904.
Palkitut:
- Iikka Vehkalahti 2012
- Epidem-tuotantoyhtiö 2009
- Jörn Donner 2008
- Ilkka Kippola 2007
- Jarmo Jääskeläinen 2006
______________________________________________________________________
Apollo-palkinto 2009: Epidem-tuotantoyhtiö
Vuoden 2009 Apollo-palkinnon sai tuotantoyhtiö Epidem. DocPointin Apollo-palkinto on tunnustus Epidem-tuotantoyhtiön pitkäjänteisestä, edistyksellisestä ja laajalle levittyneestä, taiteellisesti korkeatasoisesta työstä dokumenttielokuvatuotannon saralla.
Epidem on varsinkin yhteiskunnallisiin ja kolmannen maailman aiheisiin erikoistunut tuotantoyhtiö, joka on perustettu vuonna 1968. Epidem muistetaan erityisesti 70- ja 80-luvun Etelä-Amerikka-dokumenteistaan. Yhtiö on tuottanut 130 dokumenttielokuvaa ja tarjonnut auliisti lähtöalustan monille suomalaisille tekijöille, muun muassa Markku Lehmuskallion, Pirjo Honkasalon, Kiti Luostarisen, Elina Kataisen, Visa Koiso-Kanttilan ja John Websterin elokuville. Lähes kaikki pitkän uran tehneet suomalaiset dokumenttielokuvantekijät ovat työskennelleet Epidemin hyvässä huomassa. Epidem on esimerkillinen tapaus hyvin toimivasta yhteistyöstä tuotantoyhtiön ja elokuvaohjaajan välillä.
Epidemin kantavina voimina läpi vuosikymmenien ovat toimineet Mikael Wahlforss ja Kai Salminen, jotka molemmat ovat myös ansioituneita dokumenttielokuvaohjaajia. Heidän omat ohjaustyönsä muodostivat Epidemin alkuvuosien tuotannon vankan rungon. Erityisesti Wahlforss on ohjannut komean sarjan dokumentteja eri puolilla maailmaa.
______________________________________________________________________
Apollo-palkinto 2008: Jörn Donner
Vuoden 2008 Apollo-palkinnon sai elokuva-alan moniosaaja Jörn Donner.
DocPointin Apollo-palkinto on tunnustus Jörn Donnerin (s.1933) ansioille suomalaisen dokumenttielokuvan tuottajana, ohjaajana ja alan vaikuttajana. Donner kulttuurin moniottelijana on siirtynyt ketterästi välineestä toiseen, mutta elokuva on aina ollut lähellä hänen sydäntään. Viiden aktiivisen vuosikymmenen saavutuksiin kuuluu pitkä ura paitsi elokuvantekijänä, myös kulttuurivaikuttajana. Donner on ollut mukana mm. perustamassa Suomen elokuva-arkistoa vuonna 1958.
______________________________________________________________________
Apollo-palkinto 2007: Ilkka Kippola
Vuoden 2007 Apollo-palkinnon sai tutkija Ilkka Kippola. Palkinto luovutettiin festivaalin avajaisissa 24.1.2007.
Suomen elokuva-arkiston tutkija Ilkka Kippola on uransa aikana osallistunut asiantuntijan roolissa satojen kotimaisten elokuvien tuotantoihin. Arkistomateriaalien tuntija on toiminut elokuva-alan kulisseissa, etsinyt ja löytänyt filmejä tekijöiden ja tutkijoiden käyttöön ja tulkittaviksi. Tutkija Jari Sedergren luonnehtii pitkäaikaista työtoveriaan arkiston velhoksi.
Ilkka Kippolan ura Suomen elokuva-arkistossa alkoi 1980-luvulla. Yli viidenkymmenen suomalaisen ohjaajatyötoverin joukosta voidaan mainita muun muassa Antti Peippo, Seppo Rustanius, Claes Olsson, Markku Lehmuskallio, Kanerva Cederström ja Mika Taanila. Kippolan työsarka jatkuu yhä aktiivisena. Jo monta sataa nimikettä sisältävä filmografia ulottuu aina DocPoint 2007 -festivaalilla yleisöensi-iltansa saavaan Taru Mäkelän Saaliiseen.
Ilkka Kippola on opettanut arkistofilmien käyttöä Taideteollisen korkeakoulun Elokuva- ja lavastustaiteen osastolla ja ansioitunut myös osallistumalla moniin kotimaisiin elokuvatutkimushankkeisiin. Yhdessä tutkija Jari Sedergrenin kanssa kootut jo osaan 37 edennyt Dokumentin ytimessä -esityssarja tuo säännöllisesti SEA:n näytöksiin esitettäväksi filmille tallennettuja historiallisia hetkiä arkistojen kätköistä.
Kuva: Lasse Leclin
______________________________________________________________________
Apollo-palkinto 2006: Jarmo Jääskeläinen

Ensimmäistä kertaa vuoden 2006 DocPoint-festivaalilla jaetun Apollo-palkinnon sai dokumenttielokuvaohjaaja ja -tuottaja, YLE TV 2:n Dokumenttiprojektin perustaja Jarmo Jääskeläinen. Hänet palkittiin merkittävästä työstä kotimaisen dokumenttielokuvan edistämiseksi. Dokumenttiprojekti käynnisti suomalaisen dokumenttielokuvan määrällisen ja laadullisen nousun ja avasi tien kansainvälisyyteen.
Jarmo Jääskeläinen syntyi Viipurissa vuonna 1937. Hän on tehnyt pitkän uran Yleisradiossa toimittajana, kirjeenvaihtajana, ohjaajana ja kouluttajana. Elokuvaa hän on opiskellut mm. Puolan Lodzin elokuvakoulussa. Jääskeläisen omat ohjaustyöt ovat saaneet lukuisia kansainvälisiä ja kotimaisia palkintoja. Hänen henkilökohtaisista kunnianosoituksistaan tärkeimpiin kuuluu presidentti Martti Ahtisaaren myöntämä professorin arvonimi.
Jarmo Jääskeläisellä on ollut suuri merkitys sille, millaiseksi suuri yleisö mieltää luovan dokumenttielokuvan. Hän toi Dokumenttiprojektin ohjelmistoon kansainvälisiä klassikoita ja huipputöitä. Hän oli myös merkittävä tukija, osatuottaja ja rahoittaja 1990-luvun alkupuolen venäläisen dokumenttielokuvaohjaajien kansainvälisessä läpimurrossa. Jarmo Jääskeläistä voi hyvästä syystä nimittää "suomalaisen dokumenttielokuvan kummisedäksi": ilman häntä ja Dokumenttiprojektia dokumenttielokuvan tilanne maassamme olisi todennäköisesti aivan toinen.



