Liikkumavara


90min, Suomi, 2009

Liikkumavara

Annika Grofin jännittävässä dokumentaarissa katsojat pääsevät muutaman keväisen kuukauden ajaksi suljettujen ovien taakse, poikkeuksellisen lähelle poliittisen päätöksenteon hermokeskusta. Liikkumavara valottaa suomalaista vallankäyttöä seuraamalla yhden lain kulkua valiokuntakäsittelystä eduskunnan äänestykseen.

Valiokuntakäsittely on keskeinen osa suomalaista demokratiaa, ja siihen liittyvät esimerkiksi asiantuntijoiden ja kansalaisjärjestöjen kuulemiset. Hallitus ja oppositio ottavat valiokunnissa yhteen konkreettisista lainkohdista, jotka tulevat vaikuttamaan kansalaisten elämään. Lakia puidaan myös eduskuntaryhmissä ja siitä kuiskutellaan käytävillä. Vaikea päätös hiertää sitä puoltaviakin edustajia, mikä herättää kysymään: onko totuus demokraattisesta prosessista, etteivät valiokunnat voi asettua hallituksen esityksiä vastaan? Eräs edustajista toteaakin karusti: ”Me tehdään niin kuin isot pojat määrää”.

 

Hannamari Hoikkala

Esitysformaatti: Video
Englanninkielinen nimi: Within Limits
Käsikirjoitus: Annika Grof, Janina Koskinen
Kuvaus: Anssi Leino, Annika Grof
Leikkaus: Pauliina Punkki
Ääni: Martti Turunen
Musiikki: Ville Riippa
Tuotanto: Pertti Veijalainen / Illume Oy
Pe 23.1.2009
19:00
Bio Rex
Su 25.1.2009
13:00
Maxim 2