DocPointin Kotimainen esityssarja ottaa kantaa Suomen kansainväliseen rooliin

Vuoden 2012 DocPoint – Helsingin dokumenttielokuvafestivaalin Kotimaisen esityssarjan ja Oppilastyösarjan elokuvat on valittu.
Esityssarjoihin ilmoitettiin yhteensä 111 dokumenttielokuvaa, joiden joukosta raati valitsi Kotimaiseen esityssarjaan 12 ja Oppilastyösarjaan 8 elokuvaa. Lisäksi festivaalin Erikoisnäytökset-sarjassa nähdään kaksi kotimaista elokuvaa ja Winners & Bestsellers -sarjassa yksi yhteistuotanto.
DocPointin Kotimainen esityssarja 2012
Kotimaisen elokuvan raatiin kuuluivat tänä vuonna dokumenttielokuvaohjaaja Visa Koiso-Kanttila, kansanedustaja Ilkka Kantola, toimittaja Axa Sorjanen ja taiteen kandidaatti Salla Sorri. Raadin puheenjohtajana toimii festivaalin taiteellinen johtaja Erja Dammert.
Raati painotti valinnoissaan tänäkin vuonna elokuvien omaperäisyyttä ja tekijöiden kykyä nähdä asioita uudella tavalla. Valittuja elokuvia yhdistää myös aiheiden kansainvälisyys: tekijät tutkivat muiden maiden oloja sekä Suomen roolia osana globaalia maailmantaloutta. Elokuvissa esille nousevat niin kidutuksen uhrit, ylikansallinen ruoantuotanto kuin suuryritysten toiminta ja teknologian merkitys kulttuurissa. Raadin tarkemmat valintaperusteet löytyvät liitteenä olevasta raportista.
Jälki elämässä – 4 tarinaa kidutuksesta (ohj. Mervi Junkkonen, Klaffi Productions) - Suomen ensi-ilta DocPointissa
Jäämarssi - Suomen matkaopas 1941–42 (ohj. Ville Suhonen, Illume Oy)
Sydämeni taakka (ohj. Iris Olsson & Yves Niyongabo, Nordic Film Pool) - Suomen ensi-ilta DocPointissa
Finnsurf (ohj. Aleksi Raij, Flatlight Films / Pablo Films)
Kotona kylässä (ohj. Kiti Luostarinen, Kiti Luostarinen Productions) - ensi-ilta DocPointissa
Kerjäläiselokuva (ohj. Hanna Maylett, Avanton Productions)
Punaisen Metsän Hotelli (ohj. Mika Koskinen, Luxian Productions)
Five Star Existence (ohj. Sonja Lindén, Avanton Productions) - Suomen ensi-ilta DocPointissa
Sielunsieppaaja (ohj. PV Lehtinen, Cineparadiso)
Profeetta (ohj. Veli Granö, Filemo Ky)
IDFA-voittaja, korealais-suomalainen yhteistuotanto Planet of Snail (ohj. Seung-Jun Yi, CreativEAST/ Vaski Filmi) saa myös Suomen ensi-iltansa DocPointissa. Lisäksi festivaalin Erikoisnäytökset -sarjassa nähdään kaksi kotimaista dokumenttielokuvaa:
Lastuja - taiteilijasuvun vuosisata (ohj. Peter von Bagh, Illume Oy)
Taistelu Turusta (ohj. Jouko Aaltonen, Illume Oy)
DocPointin lehdistönäytöksessä esitetään Mervi Junkkosen elokuva Jälki elämässä - 4 tarinaa kidutuksesta (kesto 58 min). Sama elokuva esitetään DocPointin avajaiselokuvana 24.1.2012.
DocPointin Oppilastyösarja 2012
Sarjan elokuvat ovat valinneet Visa Koiso-Kanttila, Salla Sorri ja Erja Dammert.
- Zupa (ohj. Maira Dobele, Aalto-yliopisto)
- Lintu toiselta taivaalta (ohj. Katja Lautamatti, Aalto-yliopisto)
- Organ (ohj. Tuukka Harala, Metropolia ammattikorkeakoulu)
- Anna minulle aatos (ohj. Swati Goyal, Metropolia ammattikorkeakoulu)
- Hypermarket Nation (ohj. Paula Korva, Aalto-yliopisto)
- Yksin maailmassa (ohj. Mari Pasula, Axxell City)
- Peti (ohj. Mikko Aliranta, Metropolia ammattikorkeakoulu ja Socca)
- Tissit (ohj. Amanda Stavén ja Hilla Samola, Metropolia ammattikorkeakoulu)
Yhdestoista DocPoint– Helsingin dokumenttielokuvafestivaali järjestetään 24.–29.1.2012.
Lisätiedot:
Emma Taulo
Tiedottaja
046 558 6775
press@docpoint.info
www.docpoint.info

