DocPoint esittelee animaatiodokumenttielokuvaa maailmalta

His Mother's Voice

DocPoint – Helsingin dokumenttielokuvafestivaalilla esitetään animaation keinoin toteutettua dokumenttielokuvaa. DocPoint saa ohjelmistoonsa muun muassa Waltz with Bashirin, jonka Future Film tuo Suomen valkokankaille.

 

Waltz with Bashirissa, Lähi-idän epävakaaseen tilanteeseen pureutuvassa, visuaalisesti upeassa elokuvassa painajaiset, muistot ja todellisuus nivoutuvat yhteen. Elokuva on Israelin ehdokas parhaan ulkomaisen elokuvan Oscarin saajaksi. Ohjaaja Ari Folman löytää muististaan mustan aukon Libanonin miehityksen ja Sabran ja Shatilan verilöylyn kohdalta.

DocPointin Animadoc-esityssarjassa nähdään myös muita maailmalla juhlittuja animaatiodokumenttielokuvia. Mainoksia ja musiikkivideoita leipätyökseen tehtailevalta ruotsalaiselta Jonas Odellilta esitetään kaksi elokuvaa: Lies (2008), joka nimensä mukaisesti kertoo valehtelemisesta ja Never Like the First Time! (2005), joka käsittelee neitsyyden menettämistä. Never Like the First Time! nähdään myös osana DOKKINO – Lasten ja nuorten dokumenttielokuvatapahtumaa, joka järjestetään samaan aikaan DocPoint-festivaalin kanssa.



Lue tästä ennakkoon DocPoint-lehden Waltz with Bashir -artikkeli  

Lataa tiedote pdf-muodossa