Hinnalla millä hyvänsä

Mitä dokumentaristi ei tekisi päästäkseen päämääräänsä, saadakseen ne välttämättömät haastattelut henkilöiltä, joiden tietää olevan oikeat. Eikä kaikki ole rahasta kiinni. Ihmisen käytettävyys ei ole aina itsestäänselvää, ja dokumentaristilta vaaditaan sekä suostuttelun taitoa että kekseliäisyyttä saadakseen materiaalin käyttöönsä. Mutta mistä alkaa hyväksikäyttö?

Sanotaan, että sisäistä totuutta ei saa välttämättä esille pelkästään todellisuutta kuvaamalla. Sen tietää esimerkiksi Łoziński, joka työskenteli sensuurin ja poliittisen terrorin varjossa. Realiteetit opettivat häntä provosoimaan tilanteita kameran edessä katalysaattorina toimivan henkilön avulla. "Siistiä akvaariota pitää ravistella, jotta näkyisi, ettei se olekaan niin puhdas. Kalat alkavat uida toisella tavalla…"

Nauttikaa köyhyydestänne. Neonkyltti loistaa hävyttömästi keskellä Kongon tasavallan viidakkoa vertautuen hyytävästi Auschwitzin kuuluisaan sloganiin Arbeit macht frei. Provokaatio on ilmeinen, ainakin tavallisen, demokratiaan ja ihmisoikeuksiin uskovan länsimaalaisen silmissä. Kyltin pystyttää hollantilainen Renzo Martens elokuvassaan Episode 3: Enjoy Poverty matkattuaan valitsemaansa ”pimeyden sydämeen”, sisällissodan runtelemaan paikkaan, missä rauhanturvaajat suojelevat kansainvälistä kaivosbisnestä, reportterit kuvaavat kuolleita kapinallisia ja nälkiintyneitä lapsia, missä avustusjärjestöjen läsnäolosta huolimatta vallitsee loputon kurjuus. Kyläläisille Martens vakuuttelee, että heidän on otettava rahat irti köyhyydestään – ainoasta, mitä heillä on. Hän opastaa paikallisia ihmisiä kuvaamaan kärsiviä hääkuvien sijasta. Esiintyessään tympeänä ”pahiksena” hän luopuu ystävällisen ohjaajan roolista ja liittyy ”syyllisten” joukkoon. Pohjautuuko Martensin kyyniseltä näyttävä työ aitoon turhautumiseen, ehkä epätoivoon? Ehkä kyse on silmienavaajasta, ei kai sentään vitsistä?

Kongosta mieleen tulee aikoinaan Länsi-Saksassa suurena provokaationa koettu ja pitkään esityskiellossa olleen itäsaksalaisten Walter Heynowski ja Gerhard Scheumannin The Laughing Man - Confessions of a Murderer (1966). Häkellyttävässä müncheniläisessä (sic) studiossa tehdyssä haastatteludokumentissa Kongo-Müllerina tunnettu natsiupseeri Siegfrid Müller kerskailee urallaan palkkasoturina Kongon sisällissodassa. Hänen veritekonsa, valheensa ja suuruudenhulluutensa paljastuvat karmivasta arkistomateriaalista, jota ohjaajat leikkasivat kohteliaiden kysymystensä ja Pernod-drinkeistä juopuvan Müllerin vastausten lomaan.

DocPointin sarjan elokuvassa Bassidji on aivan toisenlainen haastattelu, johon Mehran Tamadon on saanut Iranin islamistisen miliisijärjestön jäsenet suostumaan. Kun Heynowski ja Scheumann saivat turhamaisen natsin kameran eteen salaamalla, että ovat DDR:n dokumenttielokuvan valiojoukkoa, niin Ranskassa asuva uskonnoton ulkoiranilainen pani korttinsa pöytään ennen vaarallista peliä. Kysymys kysymykseltä, kuin veitsenterää pitkin, hän lähestyy vaikeimpia asioita ja aiheita. Vaikuttava on se pitkä hiljaisuus, joka joukkohaastattelun lopulla laskeutuu Tamadonin yrittäessä muotoilla kysymyksensä niin, ettei kontakti katkeaisi ja isällisen hyväntahtoinen tasapaino järkkyisi. Hänen pelkonsa on selvä ja aiheellinen. Rehellisesti ja uteliaasti provosoiden Tamadon ”kysyy ymmärtääkseen”. Hän tarjoaa näin harvinaisen tilaisuuden tajuta Iranin muslimifundamentalistien ajatusmaailmaa dokumentaarisin keinoin.

Elizabeth Marschan
Toimittaja, DocPointin ohjelmistosuunnittelija ja hallituksen jäsen