DocPoint Masterclass 2012
Sunnuntaina 29.1.2012 klo 11−17, SES Auditorio Kino K-13
Masterclassin vetäjänä EYAL SIVAN

Dokumenttielokuvamaailman rohkea tekijä Eyal Sivan saapuu Suomeen DocPointin vieraaksi pitämään suosittua Masterclass-luentopäivää alan opiskelijoille, ammattilaisille ja muille kiinnostuneille.
Eyal Sivan syntyi Haifan kaupungissa Israelissa vuonna 1964. Hän kävi koulua Jerusalemissa, mutta lopetti sen kesken alkaakseen valokuvaajaksi. Sivan teki aluksi muotikuvaajan töitä Tel-Avivissa, mutta muutti Ranskaan 1985, sillä poliittinen ilmapiiri oli siellä suvaitsevampi. Kuvat olivat tärkeitä jo teini-ikäiselle Sivanille, mutta dokumenttielokuva työkaluna kiehtoi ohjaajaa, sillä se mahdollisti kuvien muuttamisen kerronnaksi ja toimi sitä kautta arvokkaana välineenä poliittisessa kamppailussa.
Sivanin vuonna 1991 ohjaama dokumenttielokuva Izkor, Slaves of Memory kritisoi holokaustin opetusta ja kollektiivisen muistin esineellistämistä israelilaisessa koulujärjestelmässä, ja sen myötä alkoi myös ohjaajan konflikti maansa viranomaisten kanssa. Elokuvan Route 181: Fragments of a Journey in Palestine-Israel (2003) Sivan ohjasi yhdessä palestiinalaisohjaaja Michel Khelfin kanssa. Miehet seuraavat kesän ajan vuoden 1948 rajaa ja taltioivat maanmiestensä ja -naistensa elämää. Sivanin uusin elokuva Jaffa, The Orange’s Clockwork (2009) puolestaan kertoo Jaffa-appelsiinin historian kautta Israel-Palestiina-konfliktista.
Kahdenkymmenenviiden vuoden aikana Sivan on ohjannut liki 20 useasti palkittua dokumenttielokuvaa. Hän on tutkinut ja ottanut rohkeasti kantaa Euroopan ja Lähi-idän keskeisiin poliittisiin kysymyksiin. Monipuolisen ohjaajan uusin elokuva Jaffa, The Orange’s Clockwork (2009) on esitetty yli kahdellakymmenellä kansainvälisellä elokuvafestivaalilla.
Ohjaamisen ohella Sivan työskentelee Itä-Lontoon yliopistossa johtotehtävissä. Teoreetikon luentojen ja julkaisujen aiheena ovat usein Israel-Palestiinan konfliktit, dokumenttielokuvan tekeminen, etiikka, poliittiset rikokset, representaatiot ja poliittinen muisti. Sivan on niin ikään dokumenttielokuviin keskittyvän Momento!-tuotantoyhtiön perustaja ja taiteellinen johtaja sekä elokuvia ja politiikkaa käsittelevän South Cinema Notebook -lehden perustaja ja päätoimittaja.
DocPoint — Helsingin dokumenttielokuvafestivaali tarjoaa Sinulle mahdollisuuden osallistua DocPoint Masterclassiin ja festivaalin elokuvanäytöksiin edullisin pakettihinnoin. Ilmoittauduthan ajoissa, jotta varmistat pääsysi suosittuun tapahtumaan!
Lisätietoja ohjaajasta: www.eyalsivan.info
TILAISUUS ON MAKSULLINEN
Hintatiedustelut ja sitovat ilmoittautumiset:
Essi Tarvonen
DocPoint — Helsingin dokumenttielokuvafestivaali
puh. 09-672472 (klo 10—15)
essi.tarvonen@docpoint.info
ILMOTTAUTUMINEN PÄÄTTYY keskiviikkona 11.1.2012

