Broke.

Kun maailmantaloudella menee huonosti, David Woolfsonilla menee hyvin. Hän omistaa panttilainaamon Edmontonissa. Kadun ansaintalogiikan tunteva David tahtoo mieltää itsensä auttajaksi.

”Muista aina ystävällinen sävy äänessäsi”, David ohjeistaa nuorta intiaanimiestä, joka auttaa liikkeessä. Kun narkomaani tuo pantattavaksi äitinsä käsinmaalatun posliiniastiaston, se päätyy hyvään talteen Davidin vitriiniin. David tuntee hinnat ja tekee armotonta kauppaa asiakkaidensa kanssa. Näemme tragikoomisia yrityksiä saada käteistä ruokaan, alkoholiin tai huumeisiin. Tällä kadulla eletään Davidin kädestä suoraan suuhun. Hän ei kaunistele rooliaan tässä julmassa ruokaketjussa.

Elokuva on tutkielma stereotypioista. Miksi nuori intiaani on omaksunut niin täysin uhrin roolin yrittäessään haastaa valtiota oikeuteen, miksi David toteuttaa niin erikoisen koomisesti juutalaisuudesta viljeltyjä stereotypioita?

Erkko Lyytinen