Nick Broomfield ja Richard Leacock vierailevat DocPoint-festivaalilla

Nick BroomfieldNick Broomfield ja Richard Leacock, tunnustetut pitkän linjan brittidokumentaristit saapuvat DocPointin vieraiksi. DocPoint – Helsingin dokumenttielokuvafestivaali järjestetään kahdeksannen kerran 20.-25. tammikuuta 2009.

Osana DocPoint-festivaalin ohjelmistoa nähdään Nick Broomfieldin (s.1948) retrospektiivi. Ohjaaja luennoi työtavoistaan ja dokumenttielokuvistaan elokuva-alan ammattilaisille ja opiskelijoille suunnatussa DocPoint Masterclass -tapahtumassa festivaalin päätöspäivänä 25.1.2009.

Nick Broomfieldin ensimmäiset elokuvat seurasivat hyvin pitkälti Cinéma véritén perinteitä. Esikuvina toimivat muun muassa Frederick Wiseman ja Richard Leacock. Broomfieldin ohjaustyyli on sittemmin kehittynyt provokatiivisempaan ja omaleimaisempaan suuntaan. Ohjaaja tunnetaan erityisesti tavastaan esiintyä itse kameran toisella puolen, tehdäkseen elokuvasta autenttisemman ja antaakseen katsojalle vapauden tehdä omat johtopäätöksensä. Broomfieldin osallistuvaa ohjaustyyliä ovat myöhemmin imitoineet vasta 2000-luvulla tunnetuiksi tulleet elokuvantekijät, kuten Morgan Spurlock ja Michael Moore.

DocPointin Nick Broomfield -retrospektiivi esittelee kattavasti elokuvantekijän tähänastista dokumenttielokuvauraa. Yksi hänen ensimmäisistä elokuvistaan, nuorten vaikeuksia tarkasteleva Juvenile Liaison I, kiellettiin poliisin toimesta arkaluontoisen sisältönsä takia. Britannian sensuurin vuoksi Broomfield toteuttikin suurimman osan elokuvistaan Yhdysvalloissa. 1990-luvulta alkaen ohjaaja alkoi keskittyä kuvaamaan julkisuudenhenkilöiden elämää, kuten sarjamurhaaja Aileen Wuornosta (Aileen Wuornos: The Selling of a Serial Killer), rap-artisti Tupac Shakuria ja Christopher Wallacea (Biggie & Tupac) sekä Etelä-Afrikan uusnatsijohtajaa Eugène Terre'Blanchea (The Leader, His Driver and The Driver's Wife sekä His Big White Self).  

Nick Broomfield -retrospektiivi DocPointissa

His Big White Self (2006)
Biggie and Tupac (2002)
Fetishes (1996)
Aileen Wuornos: The Selling of a Serial Killer (1992)
The Leader, His Driver and the Driver’s Wife (1991)
Juvenile Liaison II (1990)
Driving Me Crazy (1988)
Behind the Rent Strike (1979)
Juvenile Liaison I (1975)



Richard LeacockNick Broomfieldin lisäksi DocPoint saa kunniakkaaksi vieraakseen yhden Cinéma vérité -tyylin luojista, Richard Leacockin (s.1921) sekä hänen vaimonsa ja työparinsa Valerie Lalonden (s.). DocPoint kokoaa vieraansa kunniaksi tribuutti-sarjan Leacockin dokumenttielokuvista.

Richard Leacock käsikirjoitti, ohjasi ja kuvasi ensimmäisen elokuvansa, Canary Bananas (1935) jo 13-vuotiaana. Varhaisesta elokuvadebyytistään lähtien hän on pitänyt päätavoitteenaan saada tuotua tapahtumat mahdollisimman todenmukaisesti katsojan eteen. Leacock on ehtinyt elämänsä aikana tehdä elokuvia dokumenttielokuvalegendojen Robert Flahertyn, Robert Drewn ja D.A. Pennebakerin kanssa. 1960-luvulla alkaneesta yhteistyöstä muun muassa edellä mainittujen tekijöiden kanssa kehittyi Cinéma vérité, toiselta nimeltään Direct Cinema, todenmukaisuuteen pyrkivä
Richard Leacockin elokuvat tarkastelevat aiheitaan monitahoisesti, perustanaan Leacockin vuosien kokemus mestarikuvaajana. DocPointissa nähdään muun muassa yksi Leacockin ja Lalonden viimeisimmistä elokuvista A Musical Adventure in Siberia (2001). Elokuva käsittelee Sarah Caldwell’n uudelleen esiin tuomaa Jevgeni Onegin -oopperaa, joka esitetään Siperiassa vuosikymmeniä sen kieltämisen jälkeen.

Parhaillaan Leacock ja Valerie Lalonde dokumentoivat Leacockin tähän mennessä 74-vuotista tekijäuraa miehen 87-vuotisen elämän ajalta.

Lataa tiedote pdf-muodossa