Tapahtumat 2010

Festivaalin aikana järjestetään monipuolisesti dokumenttielokuviin liittyviä oheistapahtumia. Tiistaista lauantaihin on luvassa paljon mielenkiintoisia seminaareja ja luentoja sekä hienoja klubeja. Lisäksi festivaalin aikana pyörii off-festivaali Off Point.

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Ke 27.1.–La 30.1. klo 18–19 / Painobaarin ohjaajatapaamiset
Tule tapaamaan vierailevia ohjaajia, kysymään kiperiä kysymyksiä sekä keskustelemaan elokuvanteosta ja päivänpolttavista aiheista Painobaariin.

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Ti 26.1.

klo 13–16 / Free Cinema -tapahtuma
Aalto-yliopiston Elokuvakoulun opiskelijat järjestävät seminaarin kotimaisen elokuvan nykytilasta ja tulevaisuudesta.

klo 22–02 / Avajaisklubi
DocPointin avajaisklubilla Virgin Oil Co:ssa tanssitaan perinteisiä lavatansseja Vallilan Tangon tahtiin.

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Ke 27.1.

klo 19–21 / Keskustelun aiheena amerikkalainen indie
Dokumenttielokuvaohjaajat Michael Palmieri ja Donal Mosher sekä tuottaja Pamela Cohn kertovat dokumentaristin arkitodellisuudesta USA:ssa

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

To 28.1.

klo 14–16 / Puolalainen dokumenttielokuva Marcel Łozińskin silmin
Marcel Łoziński kertoo, miten Puolan poliittinen tilanne on vaikuttanut maan dokumenttielokuvatuotantoon ja hänen omaan työskentelyynsä.

klo 16.30 / Sami van Ingen luennoi: Moanan uusi ääni
Sami van Ingen esittelee Moana-elokuvan ja sen harvoin esitetyn ääniraidan taustoja.

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Pe 29.1.

DocPoint Encounters Ateneum-salissa
DocPoint Encounters pureutuu perjantaina dokumenttielokuvan levitykseen ja markkinointiin.

klo 15–16.30 / Tarinateltta Kiasmassa
Kiasma-teatterin erikoisnäytöksessä Tarinateltta esittää koomisia ja hämmentäviä makupaloja kesällä 2009 taltioiduista tarinoista.

klo 17–19 / Peter von Bagh luennoi: Dokumenttielokuvan olemus
Peter von Bagh luennoi dokumentaarisen elokuvan historiasta painopisteenään alan pioneerit.

klo 21 / Henri Seger ja kitara Painobaarissa
Akustisella mies ja kitara -keikalla KA SO RE -elektroyhtyeeseen kuuluva Henri Seger soittaa klassikoita muun muassa Neil Youngilta, Oasikselta, Radioheadilta ja Belle & Sebastianilta.

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

La 30.1.

klo 12–14 / Rajankäyntiä ja riskinottoa -seminaari
Mitä käännytettävän piilottajalla, dokumentaristilla, sijaisvanhemmalla ja sateenkaarityötä tekevällä papilla on sanottavanaan, kun aikaa on viisi minuuttia?

klo 15–16.30 / Suomi Post Mortem
Kauhajokelaisten opiskelijoiden työpajaelokuvia koulusurmista ja niitä seuranneesta ajasta.

klo 17–18.30 / Kiti Luostarinen – Aho & Soldan -palkittu ohjaaja esittäytyy
Kiti Luostarinen kertoo työstään ja vastaa yleisön kysymyksiin. Tilaisuudessa Ulla Koiviston Kodinkonetanssiin kuuluva live-performanssi.

klo 21–04 / DocPoint-klubi
DocPoint-klubilla A Guide for Confusion -audiovisuaalinen live-esitys sekä indie-tähdet Risto ja Manna.

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Su 31.1.

klo 17.30 / Sami van Ingen luennoi: Moanan uusi ääni
Sami van Ingen esittelee Moana-elokuvan ja sen harvoin esitetyn ääniraidan taustoja.

klo 19–02 / DocPoint goes indie
Vuoden 2010 festivaali päättyy sunnuntaina Painobaarissa indie-painotteiseen levysoittoon, josta vastaavat Ravintola Nollassa omaa klubiaan pyörittävät DJt Forrester & Helena Markos.

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Ti 26.1.–Su 31.1. / Off Point
Teoksia, tekijöitä ja ilmiöitä, jotka avaavat dokumentaarisuutta ja antavat katsojalle käsityksen siitä laajasta kirjosta, jolla todellisuutta voidaan tuoda esille eri taiteen ja toiminnan aloilla.