DocPoint - Helsingin dokumenttielokuvafestivaali
In English

DOKKINO – lasten ja nuorten dokumenttielokuvatapahtuma

DOKKINO on DocPoint – Helsingin dokumenttielokuvafestivaalin organisoima valtakunnallinen lasten ja nuorten dokumenttielokuvatapahtuma. Se tutustuttaa ala- ja yläkouluikäiset lapset ja nuoret luovan dokumenttielokuvan maailmaan.

DOKKINO esittää parhaimpia lapsille ja nuorille tehtyjä dokumenttielokuvia. Elokuvat käsittelevät rohkeasti ja herkästi lasten elämää vaikeitakaan aiheita kaihtamatta. Jokainen elokuva on valittu mukaan aiheensa sekä omaperäisen ja luovan visuaalisen toteutuksensa ansiosta. Dokumenttielokuvat esitetään aina elokuvateatterissa.

DOKKINO–elokuvat on helppo sitoa opetukseen DOKKINO–opetusmateriaalin avulla. Materiaalia voi hyödyntää sekä ennen että jälkeen elokuvissakäynnin. Sen pohjalta voi käydä läpi elokuvien aiheita, niistä nousevia tunteita ja dokumenttielokuvan eri muotoja. Opetusmateriaali on käytettävissä tammikuusta 2008 alkaen sekä suomeksi että ruotsiksi.

Vuonna 2008 tapahtuma järjestetään ainakin kuudessa kaupungissa; Helsinki, Espoo, Pori, Jyväskylä, Tampere ja Turku.

Vuoden 2009 DOKKINO on jo suunnittelun alla. 
DOKKINO 2009 alkaa Helsingistä 19.-23.1.

Vuoden 2008 teemana ”Isoksi yhdessä yössä”

Teema käsittelee lapsen oikeutta olla lapsi. Yhteistä useimmille elokuville on varastettu lapsuus; lapsi on joutunut kasvamaan isoksi liian nopeasti, liian varhain. Elokuvanäytöksissä päästään seuraamaan lasten ja nuorten erilaisia kohtaloita ja elämänmullistuksia, joiden pyörteissä he omaa identiteettiään kehittävät.

Elokuvasarjojen yhteydestä löydät vinkkejä DOKKINO-opetusmateriaalin hyödyntämiseen.

Lippuvaraukset ja lisätietoja:
Camilla Drugge
DOKKINO tuottaja
Gsm 050 350 3303
Email camilla.drugge@docpoint.info


 

 

 

 

 

Finnkino