Suuri joukko kansainvälisiä dokumentintekijöitä koolla DocPoint-festivaalilla
Monipuolinen joukko dokumenttielokuvantekijöitä eri puolilta maailmaa kokoontuu Helsinkiin, kun yhdestoista DocPoint – Helsingin dokumenttielokuvafestivaali alkaa 24. tammikuuta.
Festivaalin päävieras on israelilaisohjaaja Eyal Sivan, joka on käsitellyt kriittisesti Lähi-idän ja Euroopan poliittista tilannetta. Helsinkiin saapuu myös suositun God Bless Ozzy Osbourne-elokuvan tuottaja Marc Weingarten, jonka dokumentissa rock-ikoni on kaikkea muuta kuin The Osbournes -tv-sarjasta tutuksi tullut sekavia höpöttävä zombi.
Myös vavahduttavan Water Childrenin ohjaaja Aliona van der Horst ja päähenkilö, kuukautisverestä taidetta tehnyt taiteilija Tomoko Mukaiyama vierailevat festivaalilla, samoin kuin hersyvän valegurusta kertovan Kumarén ohjaaja Vikram Gandhi.
Yleisön pyynnöstä DocPoint esittää ohjelmistossaan myös yhden ylimääräisen kotimaisen elokuvan. Anu Kuivalaisen palkittu Aranda (2011) kuvaa merentutkimusaluksen matkaa ja arkea Itämerellä. Elokuva esitetään sunnuntaina 29.1. klo 18.00 Kinopalatsissa.
Festivaalin varaslähtöelokuvana puolestaan esitetään lauantaina 21.1. Tatiana Huezo Sánchezin The Tiniest Place, joka on unenomainen kuvaus sisällissodassa tuhoutuneesta vuoristoyhteisöstä ja sen eloonjäämiskamppailusta. Elokuva esitetään elokuvateatteri Maximissa klo 17.30.
11. DocPoint – Helsingin dokumenttielokuvafestivaali järjestetään Helsingin keskustan elokuvateattereissa 24.–29.1.2012. Festivaalin ennakkolipunmyynti on käynnissä DocPointin verkkokaupassa, Bio Rexin ennakkomyyntipisteissä ja Finnkinossa.
Katso esittelyt kaikista festivaalivieraista täältä.



