Palapeliperhe
Kahden vanhemman ja muutaman lapsen muodostama ydinperhe on historiallinen kummallisuus. Jos sen alkuperää alkaa etsiä, jäljet katoavat 1900-luvun alkupuolelle. Sitä ennen perheellä ymmärrettiin jotain aivan muuta: Isovanhemmat, tädit, sedät, ottovanhemmat ja serkut muodostivat moniulotteisen kudelman, jonka perimmäinen tarkoitus oli tehdä työtä ja kasvattaa lapsista yhteiskunnan täysipainoisia jäseniä. Se on kaukana vallitsevasta ajattelutavasta, jonka mukaan pienen perheen tulisi tarjota kaikille jäsenilleen lepopaikka, jossa kerätä voimia ja hengähtää vastapainona vaativalle työlle.
Monet sarjan elokuvista havahduttavat huomaamaan sen, ettei perhe Euroopan ulkopuolella vieläkään tarkoita samaa kuin pohjoisella pallonpuoliskolla. Position among the Stars tuo valkokankaalle kuvauksen perhe-elämästä Jakartan slummissa, Phnom Penh Lullaby nimensä mukaisesti Kambožan pääkaupungissa ja Marathon Boy Pohjois-Intiassa. Jakartassa teinityttö Tari joutuu setänsä nuhtelemaksi pideltyään kädestä poikaa, jota setä ei pidä sopivana. Intiassa taas ottoisä patistaa Budhia-poikaa maratonjuoksijaksi.
Samaan aikaan Euroopassa avioerojen määrä lisääntyy ja perheet hajoavat huoltajuuskiistoihin. Avioerotilastoja tarkastelemalla näyttää siltä, ettei puolisojen keskinäiseen rakkauteen ja sukupuolten väliseen tasa-arvoon perustuva länsimainen ihanneparisuhde ole riittävän vankka perusta kannattelemaan järkälemäistä perheen instituutiota. Esimerkiksi elokuvassa Argentinian Lesson ystävykset Janek ja Marcia joutuvat sovittelemaan vanhempiensa välejä. Dokumentti koskettaa ehkä juuri siksi, että lasten tilanne on monille niin tuttu.
Kaksi vanhempaa, lapset ja täyspäiväinen työ on haastava yhtälö, joka voi hajota palasiksi joko hitaasti vuosien kuluessa tai näyttävästi kertaryminällä. Syntyy uusia käsitteitä kuten uusperhe ja viikonloppuvanhempi. Vanhempien välinen rakkaus tullee haastetuksi, kun pitäisi hoitaa lapset, pestä pyykit, siivota koti, käydä töissä – ja kaiken lisäksi tehdä vielä parisuhdetyötä. Lapsen kasvattamiseen vaaditaan pikemminkin kokonainen kylä.
Perhe ei ole eristetty turvasatama, joka olisi irrallaan muusta yhteiskunnasta. Kaikki yhteiskunnalliset ongelmat koskettavat sitä vastoin myös perheitä. Esimerkiksi Position among the Stars -elokuvan perhe avaa ikkunan indonesialaiseen yhteiskuntaan. Uskonnollisten ryhmien väliset jännitteet, kasvavat tuloerot ja uhkapeliongelmat tulevat kaikki esiin yhden perheen arjessa. Yhteiskunnalliset ongelmat vaativat yhteiskunnallisia ratkaisuja, ja yksilöiden vaikeat elämäntilanteet ratkeavat harvoin vain yksilöiden teoilla.
Joskus parasta perheterapiaa on tutustua perheen historiaan ja erilaisiin perhemuotoihin. Omien ongelmien keskellä lohdutusta voi kerätä siitä, etteivät ne historiallisesti ottaen ole mitään uutta. Perheet hajoavat nyt, mutta niin ne ovat hajonneet aiemminkin. Kun keskiajalla köyhyys, sairaus ja kuolema tekivät tuhojaan, sukuyhteisö toimi turvaverkkona, joka auttoi hätääkärsivät takaisin jaloilleen. Sittemmin ydinperhe on jättänyt lännessä monesti sukuyhteisön varjoonsa.
Sarjan elokuvat ovat kukin omalla tavallaan muistutus siitä, että vaikeuksien edessä isovanhemmat, tädit, sedät, ottovanhemmat ja serkut voivat olla nyt yhtä tärkeitä kuin menneisyydessäkin.
Taina Vuokko
Festivaalikatalogin päätoimittaja - DocPoint – Helsingin dokumenttielokuvafestivaali

