Noora Shingler: Varpaat kuivina — kuinka kauan?

Isoisäni rakensi 50-luvulla pienen kesäsiirtolamökin Lauttasaareen. Se sijaitsee noin 15 metrin päässä vesirajasta ja sen rappusilta voi seurata luonnon ja meren elämää. There Once was an Island  -elokuvan asukkaat ja pieni Nukutoan saari toivat väistämättä mieleeni oman mökkini ja erään hiljattaisen piipahduksen Lauttasaaressa.

Kävin loppuvuodesta 2011 erään myrskyn jäljiltä katsastamassa mökkini tilaa ja huomasin, että vaikka rakennus oli kunnossa, oli viereinen hiekkaranta kadonnut hetkeksi kokonaan. Vesi oli myrskyn voimasta tullut metrin tavallista ylemmäs ja  hävittänyt paikan, jossa kesällä otin aurinkoa. Se näytti pelottavalta. 

Takuilla ja minulla on samoja huolia: haluamme säilyttää rakkaat rakennuksemme, niiden kulttuuriperimän ja pysyä niillä sijoillamme. Minulle mökki on kuitenkin vain vapaa-ajanviettopaikka, taku-kansa taistelee koko kulttuurinsa 1000-vuotisesta olemassaolosta.  On hämmentävää tajuta, että muutama sentti merenpintaa sinne tai tänne, voi tuhota kokonaisen kulttuurin.

Taku-kansan yhteisössä vallitsee ihailtava tasa-arvoisuus. Kun laivakontakti mantereelle on vain kahdesti vuodessa ja ruoka viljellään pitkälti itse, on ruokavarannot jaettava asukkaiden kesken tasan. En voi lakata miettimästä, josko tällainen voisi olla hyväksi meillekin. Kun joutuisimme edes jonkin aikaa säännöstelemään, ehkä ruoan ja muiden hyödykkeiden arvostus kulttuurissamme kasvaisi? Ehkä niin oppisimme elämään kestävämmin?

Nukutoan saari ja sen 400 asukasta on sopiva minimaailma kuvattavaksi dokumentissa, joka kertoo vedenpinnan nousun ihmiselle aiheuttamista käytännön ongelmista. Konkretiaa nimittäin tarvitaan, jotta me länkkärit ymmärtäisimme, mitä ilmastonmuutos on saamassa aikaan.

Isoisäni mökissä on kumisaappaat, saa nähdä koska niitä tarvitaan.

Noora Shingler on toimittaja / Kemikaalicocktail- ja Uusi Musta blogien perustaja