Kerroksellinen todellisuus

“…On kuin minulla olisi kaksinainen muisti... Tällä hetkellä puhun sinulle ja syön tovereideni kanssa Azacualpassa. Juuri nyt näen sinun istuvan siinä, ja samaan aikaan näen ajan, jolloin hautasimme toverin. Kaksi kuvaa ovat olemassa yhtäaikaisesti ja ne eivät vaivaa minua mutta ovat osa elämääni.” Yhden päähenkilön sanat dokumentissa The Tiniest Place ovat hätkähdyttävä muistutus vaikutuksesta, joka sodalla on ihmisen elämään.

Konfliktinjälkeisissä tilanteissa todellisuuden eri tasot ovat aina läsnä. Kun joku puhuu kanssasi, hän saattaa samalla mielessään elää uudelleen menneitä. Vaikka kadut ovat täynnä päivittäisen elämän hälinää, konfliktien luomat kuilut kytevät pinnan alla ja näkyvät ihmisten pienissä sanoissa ja teoissa. Kun virallisista rauhansopimuksista neuvotellaan usein kaukaisissa saleissa, he jotka ovat vastuussa sopimuksen käytäntöönpanosta, elävät konfliktin pysyvästi muuttamaa elämää.

Kun on kiire lopettaa väkivaltainen konflikti, on tarpeellista tuoda konfliktia hallinnoineet tahot neuvottelupöydän ääreen. Jopa itse rauhanneuvotteluiden aikana sodan arkkitehdit saattavat olla fyysisesti kaukana kentän todellisuudesta. Vaikka edistystä eri näkökulmien mukaanottamisessa on tapahtunut, neuvottelijoiden edustama sosiaalinen otanta on yhä rajoittunut – usein johtuen käytännön haasteista. Tämän seurauksena niiden äänet, joiden täytyy toteuttaa sopimuksessa määritellyt tehtävät, jäävät kuulumattomiin virallisissa prosesseissa. Moninaisten näkökulmien rajallisuus voi tehdä sopimuksesta puutteellisen.

Rauhan- ja konfliktintutkijat puhuvat negatiivisesta ja positiivisesta rauhasta. Negatiivinen rauha vallitsee, kun väkivalta on lakannut, mutta ne rakenteelliset seikat, jotka aiheuttivat väkivallan ovat jäljellä. Negatiivisen rauhan muuttaminen positiiviseksi vaatii toimivan yhteiskunnan eheyttämisen ja keskittymistä niiden asioiden korjaamiseen, joilla on potentiaalia johtaa uuteen konfliktiin. Maailman pankin julkaiseman kehitysraportin mukaan, 90 prosenttia 2000-luvun sisällissodista tapahtui maissa, jossa oli jo ollut sota edellisen 30 vuoden aikana.

Konflikti ei aina pääty sopimukseen, tai sotilaat voivat olla muista maista tulleita henkilöitä, jotka toteuttavat omien johtajiensa suunnitelmia. Sittenkin, lopputulos on usein sama: yksittäisen ihmisen täytyy elää konfliktin jälkeisessä todellisuudessa muistojensa ja menetystensä kanssa. Yksilöiden kokemilla traumoilla on kauaskantoinen kaiku, ja ne vaikuttavat useisiin jälkipolviin. Yhteisöt voivat rakentua noille kokemuksille, ja ne vaikuttavat siihen, miten muodostamme käsityksemme yhteisestä historiasta ja kansallisesta identiteetistä.

Elokuvasarjassa elokuvantekijät dokumentoivat päähenkilöidensä muistoja. Näissä tarinoissa henkilökohtaiset muistot menneisyydestä rakentavat peilin, jonka kautta heijastetaan yhteistä historiaa. Dokumentit toimivat myös tapoina tunnustaa ja hyväksyä menneisyys. Kaksinaiset todellisuudet näyttäytyvät rinta rinnan: virallinen ja epävirallinen, yksilön kaipaama oikeus ja virallinen oikeudenkäynti, tekijä ja uhri, menneisyys ja tämä hetki, olo täällä ja olo siellä. Jännite, kerrottava tarina, syntyy näiden kahden todellisuuden välisestä häiritsevästä – mutta joskus myös kauniista – epäsoinnusta.

Saila Huusko
Tiedottaja - Crisis Management Initiative (CMI)