Invoking Justice
”Olin ajatellut, että isillä ja veljillä oli oikeus lyödä meitä. En pitänyt sitä väkivaltana”, kertoo Sharifa Khanam, joka perusti vuonna 2004 Etelä-Intiaan ensimmäisen naisten johtaman Jamaatin. Perinteisesti nämä islamilaiset neuvoa-antavat lautakunnat ovat olleet täysin miesvaltaisia, eikä naisilla ole ollut sananvaltaa. Ainutlaatuinen Tamil Nadun naisten Jamaat setvii hankalia tapauksia perheväkivallasta avioeroihin.
Invoking Justice vie katsojan Jamaatin kokoontumisiin, joissa naiset tukevat toisiaan vaatimaan itselleen oikeutta ja ihmisarvoa. Ohjaaja Deepa Dhanraj kulkee Jamaatin naisten mukana heidän selvitellessä kolmea tapausta köyhyyden ja korruption vaivaamassa yhteisössä. Nämä rohkeat naiset haastavat stereotypian alistetuista musliminaisista ja ravistelevat peräänantamattomuudellaan myös oman yhteisönsä käsityksiä.
Heidi Happonen


