Ilmastonmuutoksen alkutahteja todistamassa

Kun muutama vuosi sitten Briar March kuvasi Takuu-atollin mereen huuhtoutuvia hiekkarantoja, Hannes Lang puolestaan sommitteli omia kuviaan Alppien katoavissa jäätikkömaisemissa. Nyt elokuvat There Once Was an Island ja Peak ovat valmiita, ja lopputulokset ovat itse asiassa varsin samankaltaisia.

Mainitut elokuvat ovat toteavia, vain hiljaa kantaa ottavia. Ne sisältävät komeita kuvia – Langilla korostetun harkittuja ja Marchilla kuin puolihuolimattoman vaivattomia. Niissä kummassakin pääosaan nousee ahdinkoon ajautunut yhteisö ja, mielenkiintoista sinänsä, molemmissa uskonnot näyttäytyvät ilmastokriisin edessä kovin neuvottomina. Ennen muuta elokuvat kuitenkin toimivat ilmastonmuutoksen alkutahtien todistajina.

Yleisemminkin ilmastoaiheisissa dokumenttielokuvissa tunnutaan viime vuosina siirrytyn globaalin kasvihuoneongelman pohdinnoista enemmän ihmisen kokoisiin kertomuksiin. Karu todellisuus onkin, että mitä pidemmälle ilmastonmuutos etenee, sitä ravistelevampia tarinoita muistikortille saadaan tallennettua. Samalla on tosin hyvä muistaa, että kasvihuonekaasujen lisääntyminen ilmakehässä vaikuttaa ilmastoon parin-kolmenkymmenen vuoden viiveellä. Dokumentaristit ovatkin kameroineen aina pahasti jäljessä.

Silti jo nyt on hätkähdyttävää ”omin silmin” nähdä, kuinka yhtäällä hiljalleen nouseva meri vyöryy korallisaarelaisten vaatimattomiin asumuksiin ja toisaalla yritetään rahasta ja energiasta tinkimättä antaa tekohengitystä sulaville vuoristojäätiköille – tai oikeammin niillä harjoitettavalle laskettelubisnekselle. Kuva osoittaa jälleen kerran todistusvoimansa. Se, että suuren yleisön nähtäville tuodaan puhdasverisiä ilmastodokumentteja, on erinomaisen arvokasta. Muistutuksia ilmaston tilasta totisesti kaivataan nyt, kun ilmastokriisi, hälyttävänä ja kiireistä ratkaisua vaativana, vaikuttaa lähestulkoon kadonneen mediasta.

Ilmastoviestinnän nykyinen alennustila johtunee ainakin joulukuussa 2009 Kööpenhaminassa pidetyn suuren ilmastokokouksen tuottamasta pettymyksestä. Kokousta edeltänyt massiivinen ilmastouutisointi on vaihtunut turnausväsymykseen. Samoihin aikoihin alkanut Climategate-kohu onnistui puolestaan saamaan ilmastotutkimuksen jälleen kerran kyseenalaiseksi. Sitä, että tiedehuijauksista syytetyt tutkijat on sittemmin lukuisissa selvityksissä todettu moitteettomiksi, ei ole yhtä suureen ääneen kerrottu.

Herpaantumista ovat pahentaneet myös pari viime talvea, jotka ovat meillä olleet kylmiä ja lumisia. Tässä on kyse kuitenkin vain paikallisesta ilmiöstä, joka todennäköisesti johtuu Jäämeren jääpeitteen vähenemisestä – eli maapallon lämpenemisestä. Globaalisti viime talvet ovatkin olleet lämpimiä ja esimerkiksi Grönlannissa on talvella ollut jopa 20 astetta tavanomaista lämpimämpää. Syytä huoleen on yhä.

Briar Marchin elokuvan loppupuolella tutkija Scott Smithers huomauttaa osuvasti, kuinka huonosti me, teollisten hyvinvointimaiden asukkaat, osaamme samaistua korallisaarelaisten ahdinkoon. Smithersin mielestä meidän olisi ensin pystyttävä hahmottamaan, miten vastaava katastrofi vaikuttaisi meihin, ja sitten kerrottava se kymmenellä. Me kun voimme ajatella muuttavamme jonnekin toisaalle, mutta saarelaisilta katoaa atollien mukana kaikki: elämäntapa, kulttuuri – koko maailma. Minä puolestani pelkään, että nykymenon jatkuttua vielä jonkun kymmenisen vuotta meistä muistakin voidaan alkaa sanoa samaa kuin saarelaisista.
 

Pasi Toiviainen
Tiedetoimittaja ja dokumentaristi