Apollo-palkinto
Monimuotoiset haasteet ja uhrautuva työ vaativan dokumenttigenren hyväksi ovat seikkoja, jotka lähtökohtaisesti synnyttivät Apollo-palkinnon. Tällä palkinnolla voimme osaltamme kunnioittaa laaja-alaisemmin dokumenttielokuvan parissa ansioituneita tekijöitä ja yhteisöjä. Apollo-palkittu kokoaa carte blanche -sarjan festivaaliohjelmistoon.
Nimensä palkinto on saanut Suomen ensimmäisen merkittävän dokumenttielokuvayrityksen Ateljee Apollon mukaan. Ateljee Apollo aloitti toimintansa vuonna 1904 ensimmäisenä elokuvatuottamona Suomessa. Sen tuotantoa on muun muassa usein nähty katkelma "Elämää Esplanadilla" vuodelta 1904.
Palkitut:
Apollo-palkinto 2008: Jörn Donner
Vuoden 2008 Apollo-palkinnon sai elokuva-alan moniosaaja Jörn Donner.
DocPointin Apollo-palkinto on tunnustus Jörn Donnerin (s.1933) ansioille suomalaisen dokumenttielokuvan tuottajana, ohjaajana ja alan vaikuttajana. Donner kulttuurin moniottelijana on siirtynyt ketterästi välineestä toiseen, mutta elokuva on aina ollut lähellä hänen sydäntään. Viiden aktiivisen vuosikymmenen saavutuksiin kuuluu pitkä ura paitsi elokuvantekijänä, myös kulttuurivaikuttajana. Donner on ollut mukana mm. perustamassa Suomen elokuva-arkistoa vuonna 1958.
Apollo-palkinto 2007: Ilkka Kippola
 |
Kuva: Lasse Leclin |
Vuoden 2007 Apollo-palkinnon sai tutkija Ilkka Kippola. Palkinto luovutetaan festivaalin avajaisissa 24.1.2007.
Suomen elokuva-arkiston tutkija Ilkka Kippola on uransa aikana osallistunut asiantuntijan roolissa satojen kotimaisten elokuvien tuotantoihin. Arkistomateriaalien tuntija on toiminut elokuva-alan kulisseissa, etsinyt ja löytänyt filmejä tekijöiden ja tutkijoiden käyttöön ja tulkittaviksi. Tutkija Jari Sedergren luonnehtii pitkäaikaista työtoveriaan arkiston velhoksi.
Ilkka Kippolan ura Suomen elokuva-arkistossa alkoi 1980-luvulla. Yli viidenkymmenen suomalaisen ohjaajatyötoverin joukosta voidaan mainita muun muassa Antti Peippo, Seppo Rustanius, Claes Olsson, Markku Lehmuskallio, Kanerva Cederström ja Mika Taanila. Kippolan työsarka jatkuu yhä aktiivisena. Jo monta sataa nimikettä sisältävä filmografia ulottuu aina DocPoint 2007-festivaalilla yleisöensi-iltansa saavaan Taru Mäkelän Saaliiseen.
Ilkka Kippola on opettanut arkistofilmien käyttöä Taideteollisen korkeakoulun Elokuva- ja lavastustaiteen osastolla ja ansioitunut myös osallistumalla moniin kotimaisiin elokuvatutkimushankkeisiin. Yhdessä tutkija Jari Sedergrenin kanssa kootut jo osaan 37 edennyt Dokumentin ytimessä -esityssarja tuo säännöllisesti SEA:n näytöksiin esitettäväksi filmille tallennettuja historiallisia hetkiä arkistojen kätköistä.
Apollo-palkinto 2006: Jarmo Jääskeläinen
Ensimmäistä kertaa vuoden 2006 DocPoint-festivaalilla jaetun Apollo-palkinnon sai dokumenttielokuvaohjaaja ja -tuottaja, YLE TV 2:n Dokumenttiprojektin perustaja Jarmo Jääskeläinen. Hänet palkittiin merkittävästä työstä kotimaisen dokumenttielokuvan edistämiseksi. Dokumenttiprojekti käynnisti suomalaisen dokumenttielokuvan määrällisen ja laadullisen nousun ja avasi tien kansainvälisyyteen.
Jarmo Jääskeläinen syntyi Viipurissa vuonna 1937. Hän on tehnyt pitkän uran Yleisradiossa toimittajana, kirjeenvaihtajana, ohjaajana ja kouluttajana. Elokuvaa hän on opiskellut mm. Puolan Lodzin elokuvakoulussa. Jääskeläisen omat ohjaustyöt ovat saaneet lukuisia kansainvälisiä ja kotimaisia palkintoja. Hänen henkilökohtaisista kunnianosoituksistaan tärkeimpiin kuuluu presidentti Ahtisaaren myöntämä professorin arvonimi.
Jarmo Jääskeläisellä on ollut suuri merkitys sille, millaiseksi suuri yleisö mieltää luovan dokumenttielokuvan. Hän toi Dokumenttiprojektin ohjelmistoon kansainvälisiä klassikoita ja huipputöitä. Hän oli myös merkittävä tukija, osatuottaja ja rahoittaja 1990-luvun alkupuolen venäläisen dokumenttielokuvaohjaajien kansainvälisessä läpimurrossa. Jarmo Jääskeläistä voi hyvästä syystä nimittää "suomalaisen dokumenttielokuvan kummisedäksi": ilman häntä ja Dokumenttiprojektia dokumenttielokuvan tilanne maassamme olisi todennäköisesti aivan toinen. Jarmo Jääskeläisen Carte Blanche DocPointin katalogissa.
|